Päätimme mieheni kanssa uusia alakertamme lattian, koska emme jaksaneet katsella enää hetkeäkään vanhan lattian pahasti kulunutta ja naarmuuntunutta lakkausta. Tämä tapahtui noin viisi vuotta sitten, mutta hetkihän on suhteellinen käsite, etenkin ADHD-perheessä. Tänä keväänä koronakaranteenin kärsimysten innoittamana ryhdyimme vihdoin toimeen. Lattian materiaalin ja värisävyn valintaan toki meni pari kuukautta, koska eihän sellaista päätöstä sovi tehdä hätiköiden. Toisin sanoen emme saaneet aikaiseksi hakea lattiakauppiaalta malleja vertailtavaksi, koska mokomat putiikit eivät ole auki iltaisin, silloin kun me muistaisimme ja ehtisimme asian hoitaa. Ja kun lattiaurakoitsijalla ei ollut lainata juuri oikean värisiä malleja ensimmäisellä käynnillämme, unohtui asia muutamaksi viikoksi. Kun vihdoin saimme lattiamallit kotiimme, syntyi päätös onneksi nopeasti. Lattiamallien palauttaminen sovittuna aikana taas – no, ei siitä sen enempää. Pääasia, että nyt ne on palautettu ja uskomatonta kyllä, myös lattia asennettu, vieläpä täysin omin voimin!

Pari ensimmäistä päivää asennus sujui suurella innolla ja jos tahti olisi pysynyt samana, koko homma olisi ollut valmis alle neljässä päivässä. Mutta – koska ADHD – into ei säilynyt, mikä ei varmaan yllättänyt ketään. Paitsi allekirjoittanutta, ikuista aikaoptimistia, jonka mielestä kaiken pitäisi olla valmista jo eilen, koska eihän tässä nyt kauaa mene! Lopulta lattiaa laitettiin pari viikkoa eli puolet kesälomasta. Lattialistoja toki ei vielä ole, eikä taida ihan lähiviikkoina ollakaan. Lattian uusimisen myötä nimittäin seinät alkoivat näyttää kulahtaneilta ja ne pitää ilman muuta maalata uusiksi. Miehen mielestä vanhat värit, valkoinen, harmaa ja hiekka, olivat varsin passeleita, mutta ADHD-puoli minussa alkoi kaivata väriä ja sitä piti saada olohuoneen seinään. Siispä rautakauppaan hakemaan värimalleja!  

Ensin hain erilaisia punaisen sävyjä, sillä näin silmissäni ihanan lämpimän roosan oleskelunurkkauksen. Enpä silloin osannut arvata, miten paljon erilaisia punaisia onkaan. Valitseminen niiden välillä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Lopulta mies päätti puolestani ja sanoi, että mikään ”tyttöväri” ei käy. Siispä marssin uudestaan kauppaan ja palasin tällä kertaa mukanani nippu sinisen erilaisia sävyjä. (Niitä muuten on vielä enemmän kuin punaisia.) Jokainen sävy tietysti näyttäytyy erilaisena aamuisin ja iltaisin, luonnonvalossa ja keinovalaistuksessa. Siinä sitä teippailtiin värimalleja eri seiniin, räpsyteltiin valoja aamuin illoin ja kyllästyttiin täydellisesti kaikkiin sinisiin. Mieskin kaipasi jotain valoisampaa, joten seuraavaksi hain kaupasta kaikki erilaiset keltaisen sävyt. Ja seuraavaksi vihreän sävyt. Lopulta aloin itsekin kyllästyä väreihin ja päädyin keräilemään värimallilokeroista mukaani kaikki erilaiset harmaan sävyt. Että jospa rohkeasti maalaisi sen tutun harmaan seinän hieman erilaisella harmaan sävyllä! No, jos ei tästä väriharjoituksesta muuta iloa ollut, niin ainakin lapset saivat askarteluihinsa monta sataa eri sävyistä pahvilappusta. Ehkä edes heidän elämänsä saa hieman lisää väriä!