Luen parhaillaan Haruki Murakamin kirjaa “Mistä puhun kun puhun juoksemisesta.”

Murakami kirjoittaa pitkästä juoksuharrastuksestaan, ammatistaan kirjailijana ja yrittäjänä. Kirjassa on runsaasti pohdintaa siitä, millaiset työtavat hän on havainnut itselleen toimiviksi, mikä toimii ja mikä ei.

Kirja on todella hyvä, mutta suunnilleen joka kappaleen kohdalla tekee mieli väittää vastaan. Murakami on sekä juoksijana että kirjoittajana että yrittäjänä menestyneempi kuin minä, ja epäilemättä tietää, mistä puhuu. Hän ei myöskään missään kohtaa väitä, että hänen tapansa olisi ainoa oikea. On tähän mennessä aika selvää, että Murakamilla on hyvin erilainen keho ja hyvin erilainen mieli kuin minulla.

Minä taas olen huomannut, ettei urheiluharrastuksessa ole mitään tärkeämpää kuin lepo ja palautuminen – totta kai säännöllisyys on tärkeää, ja niin itsensä haastaminenkin, mutta erityisesti jälkimmäinen tulee minulta ihan luonnostaan. Riittävä lepo on se, mihin minun pitää komentaa itseni.

Kirjoittamisesta Murakami sanoo samaa: jos haluaa kirjoittaa romaaneja, täytyy olla valmis viettämään kirjoittamisen parissa monta tuntia päivässä, joka päivä, vuosien ajan. En ole koskaan kirjoittanut romaania, mutta olen kirjoittanut tietokirjan. Minulla prosessi toimii niin, että kirjoitan täysillä päiviä, joskus viikkojakin putkeen täydessä hyperfokuksessa, minkä jälkeen tulee suunnilleen samanmittainen jakso, jolloin teksi ei etene. Silloin on kokemukseni mukaan paras antaa tekstin olla, ja luottaa siihen, että uusi hyperfokus tulee kyllä. Jos pakottaudun Murakamin oppien mukaisesti neljäksi tunniksi työpöydän ääreen joka päivä, siitä ei yksinkertaisesti tule mitään, ja uuvun täysin. Omalla tavallani toimiessani tekstini etenevät hyppäyksittäin, ja tähän mennessä on tullut valmistakin. Katsotaan, miten käy, jos joskus yritän kirjoittaa romaanin.

Murakamin lähestymistavassa sekä juoksemiseen että kirjoittamiseen kuuluu valtavasti epämukavuuden ja ikävyyden sietämistä. Itse koen, että elämä on aivan liian lyhyt, että sitä kannattaisi vapaaehtoisesti tuhlata asioihin, joista ei nauti. Elämä kyllä sisältää ikävyyttä ja epämukavuutta ihan tarpeeksi ilman, että sitä ehdoin tahdoin haalii lisää. Haluan kirjoitaa ja juosta niin, että nautin matkasta.

Murakami juoksee maratoneja ja kirjoittaa romaaneja. On ihan mahdollista, että minä en koskaan tule tekemään kumpaakaan. Onneksi voin juosta viisi tai kymmenen kilometriä ja kirjoittaa blogitekstejä, artikkeleita, sanoituksia, runoja. Onneksi meidän ei kaikkien tarvitse olla maratoonareita.