Olen nelikymppinen, asiantuntijatehtävissä työskentelevä nainen Etelä-Suomesta. Äiti minusta tuli noin vuosikymmen sitten, ja vaikka tuntuu, että ihan vastahan mieheni tapasin, niin vaimon pestissäkin on vierähtänyt kaksikymmentä vuotta. Minulla on aikuisiällä diagnosoitu ADD eli ADHDn innattentiivinen muoto.

Diagnoosini valmistui 2019. ADD-piirteet ovat minulla hallitsevia, mutta toki minulla on myös hyperaktiivisuuspiirteitä. Minulla ei ole kuitenkaan henkilöhistoriassa sellaista impulsiivisuutta tai hölmöilyä, joka olisi johtanut isompiin ongelmiin elämässä ja elämänhallinnassa. Pienempiä ongelmia ja haasteita on toki laidasta laitaan ja päivästä toiseen, osa aika suuriakin, ja niistä tulen kertomaan tässä blogissa yksityiskohtaisemmin aikanaan, asia kerrallaan. Olen puurtanut ja suorittanut ja saanut aikaan elämässä, mutta se on ollut hyvin raskasta itselleni.

Taipumus tutkimiseen on minulla ns. verissä, eli analysoin ja selvittelen asioita mielelläni. Tiedon nälkä on pohjaton, kun kiinnostun jostakin aiheesta. Pyrin tässä blogissa kirjoittamaan vertaistekstiä paitsi omista kokemuksistani, myös kirjoittamaan asiatekstiä blogin aiheista taustatyötä tehden ja lähdemateriaaleja käyttäen.

Luonteeltani olen melko ekstrovertti, kiltti, kunnollinen ja tunnollinen. Kaihdan riitoja ja draamaa. Olen sitkeä ja älykäs sisupussi. Jonkin verran ”täältä pesee”-asennetta kuitenkin löytyy, kiitos koko kouluiän jatkuneen todella rankan koulukiusaamisen. ADHD-piirteet tuovat persoonallisuuteeni omanlaistaan lisätwistiä, ei epäilystäkään etteikö Tylypahkan lajitteluhattu laittaisi minut Luihuisten tupaan.

Diagnoosiprosessissa kohdalleni osui muutamia ikäviä epäkohtia ja osaamattomuutta. Kokemukseni perusteella tajusin, että osaamisessa naisten ADDn hoidon suhteen on paljon parantamisen varaa. Tämän takia koen, että tarvitaan kipeästi asiallista informaatiota ja keskustelua. Samoin on tärkeää kasvattaa tietoisuutta myös ADHD-naisten läheisiä varten ja tarjota tarjota vertaisnäkökulmaa, joka ei vastaa sitä stereotyyppistä ajatusta, mikä ihmisillä usein on, ja sitä kautta ehkä ADHDn stigmaa voisi vähentää. Nämä ajatukset kypsyivät mielessäni jonkin aikaa, ja blogin perustaminen tuntui oikealta liikkeeltä lähteä muuttamaan maailmaa paremmaksi.

Tämä ei kuitenkaan ole valitusblogi.

Tulen teksteissäni kirjoittamaan ainakin ADDsta työelämään, koulutukseen ja uraan liittyvistä teemoista. Haluan myös tarkastella ajatusvääristymiä, joilla on naisten ADHD-oireistossa merkittävä rooli: kiltin tytön syndrooma, ylisuorittaminen, torjunnan pelko, ja tunnelukot. Tulen kertomaan diagnoosiprosessista, ja ajasta ja ajatuksista ennen ja jälkeen diagnoosin. Kirjoitan varmaan vähän kaikesta suoraan mutta lempeästi, mutta sen voin luvata, että kodin organisointivinkkejä omasta kodistani Pinterest-kelpoisin esimerkkikuvin en tule täällä jakamaan. Sen sijaan prokrastinoinnista voin kirjoittaa todella asiantuntevasti!

Kaaoksen Kuningatar

Jatkossa löydät kaikki julkaisemani kirjoitukset arkistostani.

Share: