Olen kolmekymppinen nainen pääkaupunkiseudulta. Minulla on siis adhd. Sain diagnoosin aikuisiällä ja oireeni painottuvat tarkkaamattomuuteen. Tästä sekametelisopasta löytyy myös impulsiivisuutta ja lyhytjänteisyyttä, mutta ei niinkään hyperaktiivisuutta, mikä adhd-ihmisiin usein liitetään.

Olen kokeillut opiskella vähän kaikkea, mutta mikään ei ole tullut valmiiksi. Nyt yritän viimein saada ammattikorkeakoulututkintoa kasaan adhd-lääkityksen ja erityisopetuksen avuin. Lisäksi olen lähtenyt kokeilemaan siipiäni media-alalla projektiluontoisesti ja toivon, että kyseiselle projektille siunaantuu jatkoa. Olen pitkästä aikaa löytänyt jotain sellaista, josta aidosti nautin ja jossa olen hyvä.

Pyristelen pois heikon itsetunnon ja itseluottamuksen kourista. Koska adhd oli diagnosoimattomana niin kauan, se ehti tehdä tuhojaan ja saada elämäni sekaisin monella tavalla. Parhaiten minua kuvaa lause, jonka olen kymmeniä kertoja kuullut opettajien, sukulaisten ja erityisesti vanhempieni suusta:

”Mutta” pitää sisällään saamattomuutta, aloitekyvyttömyyttä, vaikeuksia saattaa asioita loppuun, unohtelua ja impulsiivisuutta. Kun en oppinut ja kyennyt hallitsemaan näitä piirteitä, vaikka kuinka halusin, alkoi itsetunto musertua, enkä uskonut pystyväni mihinkään. Minusta tuli paikasta toiseen surffailija ja ajelehtija. Monta kanavaa oli samanaikaisesti auki sekä korvieni välissä että elämässäni muutoin, enkä tiennyt, mitä näistä kanavista seuraisin.

Kanavia on auki edelleen useampi samaan aikaan, mutta niiden määrä on vähentynyt. Olen myös ottanut asenteen: Minä hallitsen kanavia, eivätkä ne minua. Blogiteksteissäni pääset seuraamaan kanavasurffaustani ja pyrkimyksiäni olla kaukosäätimen pomo.