Aloitan selventämällä itseäni nuoremmille lukijoille, että dosetti on lääkkeiden annosteluun tarkoitettu rasia, jossa on joka päivälle oma lokeronsa. Tarvittaessa päivän kohdalla on vielä useampia lokeroita jaoteltuna vuorokauden aikojen mukaan.

Seksikäs? …not.

Dosetti on tuttu ehkä mummolasta: lääkkeet annostellaan siihen valmiiksi etukäteen, jolloin unohdukset ja sekaannukset minimoidaan. Kun seniorikansalaisella alkaa olla kremppoja yhä enemmän ja muisti alkaa haparoida, dosetti auttaa muistamaan. Siihen voi omainen tai kotihoitaja annostella lääkkeet ja on helppo huomata, jos lääke on unohtunut ottaa. Se on siis varsinainen vanhuuden symboli, eikä jotain, mistä saa seksikkäitä instapostauksia.

Hyödyllinen? …jep.

Ostin ensimmäisen dosetin jo kauan ennen kuin minulla diagnosoitiin ADD, sillä minun oli vaikeaa muistaa lääkkeitä aamulla. Minulla oli jo tuolloin jatkuva lääkitys krooniseen fyysiseen vaivaan liittyen. Olin reilu kolmekymppinen. Apteekissa kysyin neuvoa farmaseutilta ja nolona valehtelin, että ajattelin dosetin olevan varmaan kätevä vitamiineille ja omegakapseleille (on se tietysti sitäkin). En kehdannut paljastaa, että syön yhtä paljon lääkkeitä kuin keskiverto mummu, ja myös unohdan ottaa ne yhtä usein. Sain ostettua dosetin.

Olen viimeaikoina joutunut ottamaan tavallista enemmän lääkkeitä, kiitos koronakevään, ja tuon dosetin ostamisen jälkeen myös ADD-lääkitys on lisätty mukaan. Toki myös osalla aiemmista lääkkeistä hoidettiin ADD-oireistoa, tietämättä sitä, että oireiden juurisyy on ADD. Olen siis onnekas sinä mielessä, että jo ennen diagnoosia olin onnistunut pikkuhiljaa hakemaan lääkekokonaisuutta, josta oli minulle apua, vaikka diagnoosi olikin väärä.

Nyt melko mittavan lääkearsenaalin kanssa olen parina päivänä oikein pysähtynyt pohtimaan, miten vaikeaa lääkkeiden ottamista on muistaa. Olen tehnyt tarkalla tasolla havaintoja, joista haluan tässä nyt kertoa. Neuronormaalille ihmiselle lienee hyvin vaikeaa ymmärtää, millä kaikilla tekemisen tasoilla tämä unohtelu esiintyy, ja kuinka dominoivaa ja hankalaa se ADDin arjessa on.

Kriittinen? Oravalle kyllä.

Ongelma on usealla tapaa vaarallinen. Ensinnäkään ottamatta jätetty lääke ei voi luonnollisestikaan parantaa sitä sairautta tai häiriötilaa, johon se on määrätty. Toiseksi, lääkkeen ottaminen vahingossa kahdesti saattaa ylittää sallitut maksimipitoisuudet, ja aiheuttaa negatiivisia seuraamuksia kehossa. Myös resepti loppuu ennen aikojaan, paitsi jos kompensoit tätä unohtamalla lääkkeen. Kolmanneksi, lääkeannosten koon vaihteleminen unohtelun takia rasittaa elimistöä.

Jokaisen näkökulmasta on helppo ymmärtää, että lääkkeet unohtuvat joskus ottaa. Eli unohdat vain sinä aamuna tai iltana mennä ottamaan lääkkeen. Muistat asian kesken työmatkan, ja jos näin on käynyt ennenkin, sinulla on ehkä vara-annos repussa mukana. Tämä on samantapainen unohdus kuin se, että unohtaisi ottaa kotiavaimet mukaan. Mukana oleva vara-annos on se vara-avain, joka löytyy kotipihalta jemmasta.

Ehkä otin, ehkä enValitettavasti ADDn kanssa unohduksen eri muodot eivät lopu tähän. Ensinnäkin on huomattava, että avaimen kanssa on helppoa tarkistaa, onko se avain mukana. Jos ei ole, tiedät unohtaneesi sen.

Mutta kun kysymys on pillereistä, jotka nielaistaan, homma menee vaikeaksi. Nimittäin kun et muista, muistitko ottaa. On mahdoton sanoa, onko se lääke siellä massussa vai ei. Tässä dosetti on hyödyllinen työkalu – annos saattaa silti jäädä ottamatta, mutta dosetista ainakin näkee, onko se otettu vai unohtunut.Kun olet jo matkalla töihin, et voi tarkistaa asiaa, paitsi jos kuljetat dosettia aina mukana. Siinä on puolensa ja puolensa (tulostaan ilmoittaminen dosetissa joka askeleella helisevien pillereiden avulla ei ole aina se ensivaikutelma, jonka haluat antaa).

Dosetti auttaa myös silloin, kun olet ottamassa lääkettä, vesilasin kanssa keittiössäsi, ja mietit, otitko lääkkeen jo. Jos dosetin lokero on tyhjä, vastaus on kyllä. Dosetti ei auta ollenkaan niiden lääkkeiden kanssa, jotka eivät mahdu dosettiin. Esimerkiksi nyt jälkioireisiin otan lääkettä inhalaattorin kautta. Saattaa olla niin, että muistan ottaa lääkkeet dosetista, mutta unohdan inhalaattorin. Tai toisin päin. Mahdollisia yhdistelmiä unohtaa lääkkeet osittain on lukemattomia.

Havahdun kesken tilanteen, lääkepurkki tai inhalaattori kädessä, ja mietin, olinko ottamassa lääkettä, vai otinko sen jo ja olin laittamassa lääkkeen takaisin. Yhdessä lääkkeessä pakkauksen kyljessä on taulukko, josta otettujen annosten määrää seurataan. Mikäli mielessäni pyörii paljon stressaavia asioita, en tällaisessa rutiinitilanteessa robottimaisesti toimien yhtäkkiä osaakaan sanoa, merkitsinkö otetun annoksen ylös (merkinnöillä seurataan, milloin pakkaus on tyhjä).

Monessa lääkkeessä on jotain tunnistettavaa, josta voin sherlokkina päätellä, otinko vai en. Esimerkiksi kortisonia sisältävästä inhalaattorista jää ikävä sivumaku suuhun. Mutta sekään ei ole pomminvarma keino onnistua: tällä viikolla olen useamman kerran löytänyt itseni tilanteesta, jossa olen inhalaattori kädessä, suussa maistuu kortisoni, mutta en osaa sanoa otinko jo molemmat annokset, vai vain toisen. Annosten välissä tulee odottaa pieni hetki. Kortisoni naksautetaan annostelijaan ennen sisään hengittämistä. Hengitän syvään, valmiina ottamaan lääkkeen.

Naksautinko jo?